Olen siis Roni Helsingistä, syntynyt 3.6.2004. Meitä oli viisi, joilla kaikilla muilla alkaa nimet j;llä, mutta minulla Y:llä (Yokon). Kaippa joku on katsonut kieroon virallisia papereitani. No, ei se nimi miestä pahenna. Synnyin Karhukumpu nimisessä kennelissä, jossa oli mukavan rento naisimmeinen meitä hoivaamassa oman emoni (Granata) kanssa. Emoltani olen tainnut periä ainakin vahtimisviettini ja kuulemma minussa olisi sitten isäni näköä (Rhiannon). Höh, minä olen minä ja muistutan itseeni ... kaikkee ne ihmiset puhuu.
Niin, kesällä 2004 tapasin sitten emäntäni Helin, joka ilmestyi kuin tyhjästä minua kääntelemään ja silittelemään. Höyrysi portista sisälle tapansa mukaan ja kosketteli sisaruksianikin. Emoni yritti antaa "varoitusta", mutta mitäpä toi mami (emäntäni) välitti ... se kävi emoanikin silittelemään! Ei sillä kyllä ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa.
Matkasin sitten synnyinkodistani Vantaalle auton takaboksissa, johon oli myös emäntäni ähkäytynyt. Siellä me maattiin ja pehmeeltä ja turvalliselta toi emäntäni tuntuikin.
Siitä alkoi meidän yhteinen taival, josta EI ole tylsyyttä ja tapahtumia puuttunut.
Niitä voitte lukea blogistani taikka erilliseltä Ronin tarinat sivulta.
Mamini kanssa olen siis kiertänyt ympäri ämpäri suomea ja hänen työnsä (mielisairaanhoitaja) takia olen tutustunut jo vauvasta mitä ihmeellisimpiin ihmisiin.
Olen ollut hänen töissäänkin joskus mukana ja saanut nauttia silittelyistä, leikkimisesta ja makupaloista! En tietenkään "pahinpiin paikkoihin" ole päässyt, mutta olen kumminkin ...
Lempiharrastuksiini kuuluu:
- autoajelut
- raitiovaunuajelut
- uiminen
- metsälenkit
- grillaaminen
- oravien ja tyttökoirien jahtaaminen
- vahtiminen
- kaverikoira toiminta
Ruoka on ollut aina minusta hyvää,mutta jos saisin valita, niin lisukkeina voisi olla ainakin:
- Sinappi
- valkosipuli
- tabaco
Mami ja minä harrastamme:
- pienimuotoista tokoilua
- metsälenkkejä
- uimista
- raitiovaunu ajeluja (lue tarinat)
- mökkeilyä
Tässäpä tätä esittelyä minusta ja mukavaa kun käyt sivuillani.
Tähän loppuun vielä mainitakseni ...
on "minun ja emäntäni" onni, että kasvattajani on todellinen "koiraihminen", itseään säästämättä ja kerskumatta ovat koirat kaiken muun edellä.
Tässä koiria sukupuustani
Isäni
KANS MVA FIN MVA EST MVA LV MVA N MVA S MVA POHJ MVA KARHUKUMPU RHIANNON
|
KANS MVA A MVA FIN MVA AM MVA S MVA SVK MVA CAN MVA EST MVA N MVA IT MVA JMV-95 EUV-98 V-00 MAIN TICKLE DARKKNIGHT |
INT CH DADDY MANLIO FOR POW WOW |
| INT CH S CH POW WOW'S FIRST DATE OF SKIMEISTER |
| FIN MVA ALPHA ROVI'S COUNTESS OF CALEDONIA |
DK CH WHISPERBAYS FULL CONFESSION |
| NIGER STAR'S ALASKA SNOW QUEEN |
Äitini
KARHUKUMPU GRANATA
|
KARHUKUMPU IZERO |
KANS&POHJ MVA DK MVA TUCKAMORE'S BIG DIPPER |
| FIN MVA KARHUKUMPU BARETTA |
| KARHUKUMPU SHALIMAR |
KANS MVA FIN MVA EST MVA V-92 V-95 ESTV-93 N MVA S MVA MÖTÖNALLEN MAGNUS |
| KARHUKUMPU KATHRIOLA |
|